PCM-valmennusohjelma

 

 

”Palo parempaan ymmärrykseen” – valmennus

Tiina veti koko yrityksemme henkilöstölle vuorovaikutusvalmennuksen. Aihe oli yrityksellemme akuutti, sillä voimakkaan kasvun myötä olimme tunnistaneet haasteeksi sekä sisäisen että asiakkaiden kanssa käytävän vuorovaikutuksen. Emme olleet tässä lainkaan huonoja, mutta uskoimme voivamme olla vielä parempia. Valmennus antoi meille työkaluja erilaisten persoonallisuustyyppien tunnistamiseen ja viestintämme mukauttamiseen tilanteeseen sopivaksi.

Tiina veti valmennuksen hienosti ja sai porukan mukaan. Uskon että valmennus tulee vaikuttamaan positiivisesti sekä työhyvinvointiin että myyntiimme.”

Mika Roman

toimitusjohtaja

Retriever

 

Key to Me -koulutuspäivästä työkaluja arjen työhön

Doors4you toteutti yrityksemme esimiehille räätälöidyn yhden päivän Key to Me –koulutuspäivän. Päivän vaativa aikataulu toteutui erinomaisesti ja vetäjämme Tiina huolehti taitavalla rytmityksellä asioiden etenemisestä; syntyneet keskustelut olivat laadukkaita ja ryhmän sisälle saatiin syntymään hieno luottamuksen ilmapiiri.

Olimme sopineet päivän sisältävän ihmisten välisten kohtaamisten ja erilaisuuden käsittelyn lisäksi esimiestyön stressitilanteiden tunnistamista. Sovituista aiheista saatiin erinomaisia työkaluja arjen työhön ja päivän antiin onkin palattu useissa keskusteluissa myös koulutuspäivän jälkeen. Varsinkin stressitilanteiden ja niiden käyttäytymisessämme aiheuttamien muutosten hallinta on saanut huomiota jälkeenkin päin.

Jatkossa tarkoituksenamme on jatkaa yhteistyötä Doors4you:n kanssa laajentaen koulutuksia koskemaan koko henkilöstöämme.

Kimmo Bergman
Cafe Viinikanat Oy

 

PCM-valmennusohjelman avulla uutta motivaatiota oppimisprosesseihin

Olen Mika Sandberg ja toimin Suomen palloliiton Uudenmaan- ja Helsingin piirin valmentajakouluttajana. Olen käynyt kevään 2017 aikana PCM-valmennusohjelman Tiina Henrikssonin johdolla.

PCM-valmennusohjelman ja Tiinan valmennuksen avulla, olen saanut kouluttamiseeni aivan uuden näkökulman. Palkitsevinta on ollut, kun löytää oikean kommunikointikanavan koulutettavien kanssa ja se johtaa motivaation lisääntymiseen oppimisprosesseissa.

Kiitos Tiina!

Mika Sandberg
Suomen palloliitto
Uudenmaan- ja Helsingin piiri